CBD ja Syöpä

Tutkimusten mukaan CBD:llä voi olla lukuisia terveyshyötyjä. Tutkijat pyrkivät selvittämään ja saamaan varmuuden myös CBD:n vaikutuksista syöpään. Prekliiniset tutkimukset, eli tutkimukset ennen siirtymistä testaamaan ihmisillä, ovat antaneet lupaavia tuloksia. Ne viittaavat siihen, että CBD voisi estää syöpäsolujen kasvua. CBD voisi mahdollisesti myös tukea apoptoosia ja estää angiogeneesiä, eli uusien verisuonten muodostumista, joka auttaa syöpää kasvamaan ja leviämään.

CBD:n vuorovaikutus endokannabinoidireseptoreiden kanssa

Endokannabinoidijärjestelmä on monimuotoinen solujen signalointijärjestelmä, jolla on iso merkitys monissa ihmiskehon toiminnoissa. Se esimerkiksi säätelee muistia, unta, mielialaa, ruokahalua, tulehduksia, aineenvaihduntaa sekä kivuntunnetta. Järjestelmään kuuluu endokannabinoidit, reseptorit sekä entsyymit, jotka luovat ja hajottavat endokannabinoideja.

Kaksi keskeistä reseptoria ovat kannabinoidi 1 (CB1) ja kannabinoidi 2 (CB2). Kannabinoidi 1 -reseptorit sijaitsevat keskushermojärjestelmässä ja aivoissa. Sen sijaan CB2 sijaitsee muun muassa immuunijärjestelmässä sekä pernassa. Reseptorit reagoivat eri tavoin kannabinoidityypistä riippuen. Esimerkiksi tunnettu hampun ainesosa THC vaikuttaa sekä CB1:n että CB2:n kanssa.

CBD:n toiminta endokannabinoidijärjestelmässä on THC:tä monimutkaisempi. CBD ei vaikuta reseptoreihin suoraan kuten THC. Sen sijaan sen ajatellaan estävän FAAH-entsyymiä, joka hajottaa anandamidia, yhtä keskeisimmistä endokannabinoideista. Tämän ansiosta anandamidin pitoisuus voi kasvaa kehossa ja sillä voi olla monia terveysvaikutuksia, joista kaikkia ei vielä varmasti edes tunneta.

CBD:n uskotaan vaikuttavan moniin eri kehon reseptoreihin. Näihin kuuluu myös 5-HT1A-, GPR55- sekä TRPV1-reseptorit. Näillä voi olla vaikutus anksiolyyttisissä (ahdistusta lievittävissä), anti-inflammatorisissa (tulehduksia lievittävissä) sekä analgeettisissa (kipua lievittävissä) toiminnoissa. Näistäkin tarvitaan kuitenkin vielä lisää näyttöä ja tutkimustietoa.

 

Tarkista uusimmat tuotteemme!

-35%

CBD Öljy

CBD Öljy 30%

65.39
-22%

CBD Öljy

CBD Öljy 15%

50.49
-13%

CBD Öljy

CBD Öljy 5%

25.99
-19%

CBD Öljy

CBD Öljy 10%

43.99
-39%

CBD Öljy

CBD Öljy 20%

54.49
-25%
-14%
-13%

CBG öljy

CBG Öljy 5%

29.99
-17%

CBG öljy

CBG Öljy 10%

54.59
-41%
79.99

Mitä tutkimus sanoo CBD:stä ja syövästä?

CBD:n erilaisia terveysvaikutuksia on tutkittu aktiivisesti varsinkin viimeisen 10 vuoden aikana. Kuten lääkkeiden ja ravintolisien osalta, myös CBD:n osalta tutkimukset kestävät pitkään, eikä mitään haluta julistaa varmaksi, ennen kuin se on voitu aukottomasti tutkimuksissa osoittaa. Tutkimusten tulosten tulkinnoissa tulee siis olla varovainen. CBD:n vaikutuksia syöpään on toistaiseksi tutkittu soluviljelyissä (in vitro) sekä eläinkokeissa.

CBD:n käytöstä syövän hoidossa tulisi aina keskustella oman lääkärin kanssa. Kuten muidenkin aineiden käytöstä, myös CBD:n käytöstä voi aiheutua sivuvaikutuksia ja haitallisia yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Haitallisia yhteisvaikutuksia voi tulla myös muiden syöpälääkkeiden kanssa.
Alustavat tutkimustulokset soluviljelystä ja eläinkokeista ovat olleet joka tapauksessa lupaavia syövän hoidon kannalta. CBD on osoittanut kykyä tappaa syöpäsoluja sekä estää niiden kasvua, leviämistä ja uusiutumista. CBD voi myös estää syöpäsolujen uusien verisuonten muodostumista, mikä heikentää niiden kykyä kasvaa.

CBD:stä voi siis olla apua syövän vastaisessa taistelussa ja lisäksi se voi auttaa myös kipua lievittämällä. Tutkimuksissa aine on auttanut pahoinvoinnissa, kivussa ja oksentelussa, jotka ovat yleisiä syövän oireita ja syöpähoidon sivuvaikutuksia. Tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusnäyttöä siitä, että soluviljelyssä ja eläinkokeissa havaitut hyvät puolet toistuvat myös ihmisillä.

Ihmisillä CBD:n vaikutuksia syöpään on tutkittu toistaiseksi hyvin rajoitetusti. Joitakin tutkimuksia on kuitenkin tehty siitä, miten CBD kykenee lievittämään syöpähoitojen sivuvaikutuksissa. Lisäksi on kerätty tietoa anekdoottisia raportteja. Tulokset ovat toistaiseksi olleet vaihtelevia ja lisää CPD-syöpä-aineistoa tarvitaan.

CBD:n käyttö syövän oireisiin

Syövästä tulee usein ihmisille erilaisia, usein kivuliaitakin, oireita. Lisäksi syöpähoidot voivat aiheuttaa lisää oireita. Koska syöpä on lisäksi vielä hyvin yleinen sairaus, pyritään oireisiin aktiivisesti löytämään helpottavia lääkkeitä. CBD voi olla tällainen aine, joka voi auttaa syövästä ja syöpähoidosta aiheutuvissa oireissa.

Tyypillisiä syövän aiheuttavia oireita ovat kivut, pahoinvointi ja oksentelu. CBD:llä on todettu monissa tutkimuksissa olevan kipua lievittäviä vaikutuksia ja myös tulehdusta vähentäviä ominaisuuksia. Tulehdusten lieveneminen voi niin ikään vähentää ihmisen kokemaa kipua.

Oksentelu ja pahoinvointi ovat myös yleisiä oireita, joista monet syöpäpotilaat ja kemoterapiaa läpikäyvät kärsivät. CBD:n on havaittu vähentävän oksentelua ja pahoinvointia, joskin myös näistä vaikutuksista tarvitaan vielä lisää näyttöä. Aine voi auttaa myös syöpäpotilailla usein esiintyviin unettomuuteen, ahdistukseen ja ruokahaluttomuuteen.

Koska syöpä on vaarallinen tauti ja sen hoidot ovat rankkoja, moni syöpäpotilas kärsii ahdistuksesta ja unettomuudesta. CBD:n on havaittu tutkimuksissa voivan auttaa näiden hoidossa. On myös saatu havaintoja siitä, että CBD voi lisätä ruokahalua, josta on hyötyä syöpäpotilaille, jotka kärsivät jonkinasteisesta ruokahaluttomuudesta. Kuten muidenkin aineiden, myös CBD:n vaikutukset ovat myös yksilöllisiä, joten mahdolliset hyödyt eivät ole kaikille käyttäjille samoja.

Syövän muodostuminen

Syöpä on toiseksi yleisin kuolinsyy maailmalla ja joka kolmas ihminen sairastuu syöpään jossain vaiheessa elämää. Ihmiset voivat myös omilla valinnoillaan vaikuttaa syöpään sairastumisen ehkäisemiseksi. Terveelliset ja hyvinvointia lisäävät elämäntavat auttavat monien sairauksien, myös syövän, ennaltaehkäisyssä.

Syöpää esiintyy ikääntyessä enemmän ja koska monet ihmiset kuolevat sairauteen, aiheuttaa se myös paljon pelkoa. Syöpädiagnoosin kuuleminen on kova paikka monelle kylmäpäisillekin ihmisille. Nykyisin hoitojen ansiosta eloonjäämisennuste on kuitenkin hyvä. Hyvänlaatuinen kasvain on usein paikallaan pysyvä ja hitaasti kasvava solujoukko, joka voidaan hyvällä todennäköisyydellä hoitaa. Pahanlaatuinen kasvain sen sijaan muodostaa etäpesäkkeitä ja siitä tulee osa kehoa.

Syöpää voi esiintyä melkein missä vain ja syöpä saa nimensä sen mukaan, mistä sitä ensimmäiseksi on löydetty. Naisilla yleisin syöpä on rintasyöpä ja miehillä eturauhassyöpä. Viime aikoina varsinkin suolistosyövät ovat myös lisääntyneet hälyttävästi ja myös keuhkosyöpä on hyvin yleinen.

Syöpä lähtee yhdestä solusta ja alkaa sitten jakaantua hallitsemattomasti. Käytännössä siis solu ei enää tiedä, miten sen pitäisi toimia, vaikka sen perimässä on tieto jakaantumisesta ja kasvamisesta. Syövässä on siis kyse geeneihin ilmestyvistä mutaatioista. Mutaatiosta johtuen solut jakautuvat hallitsemattomasti ja niistä kasaantuu kasvain.

CBD eri syöpien hoitoon

Kehosta löytyvä endokannabinoidijärjestelmä tarkkaillee elimistön kaikkia toimintoja. Tämä järjestelmä on mukana myös elintärkeissä toiminnoissa ja se vaikuttaa myös syövän synnyssä ja paranemisessa. Endokannabinoidijärjestelmän keskeinen tehtävä on tasapainottaa elimistön toimintoja ja ylläpitää normaalia tilaa. Se myös vaikuttaa solujen liikkumiseen ja kuolemaan.

CBD-öljy syöpähoidoissa tulee varmasti olemaan yksi tutkimuslinjoista ja lisää näyttöjä aineen hyödyistä tarvitaan vielä. Nykyisin tutkitaan aktiivisesti sitä, miten CBD ja endokannabinoidijärjestelmää hyödyntävät hoidot voisivat jatkossa toimia syövän hoidossa ja mahdollisesti korvata nykyisiä syöpähoitoja. Monien tautien yhteinen nimittäjä on häiriö endokannabinoidijärjestelmän toiminnassa, joten tutkimuksissa pyritään löytämään tähän täsmähoitokeinoja.

Niin sanottujen synteettisten kannabinoidien ja niiden hajottajien ei uskota todennäköisesti olevan niin turvallisia kuin luonnolliset endokannabinoidijärjestelmän komponentit. Synteettiset kannabinoidit ja niiden hajottajat voivat kuitenkin auttaa syövän hoidossa. Niiden on havaittu vähentävän kasvainten ja etäpesäkkeiden kasvamista.

CBD hoitona syöpää sairastaville koirille ja muille lemmikeille

CBD-öljy syövän vastaisessa taistelussa liittyy usein keskusteluun aineen vaikutuksista ihmiskehoon. Aineesta voi kuitenkin olla paljon hyötyä myös eläimille. CBD:n hyödyistä syövän vastaisessa taistelussa tutkimukset ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta tehty soluviljelyssä tai eläinkokeita käyttäen.

Myös koirat ja muut eläimet voivat sairastua syöpään. Yleinen syöpä koirilla on varsinkin ihosyöpä. Muita usein esiintyviä syöpiä ovat myös suusyöpä, pään ja kaulan alueelle ilmestyvät syövät sekä narttukoirien maitorauhassyöpä. CBD:n hyödyistä tarvitaan vielä lisää näyttöä, jotta sen hyödyistä myös koiran syövän hoidossa voidaan olla varmoja. Varsinkin sen tehosta estää kasvaimien kehittymistä tarvitaan vielä runsaasti aukotonta näyttöä. CBD:stä voi kuitenkin olla apua esimerkiksi syövän oireissa sekä syöpähoitojen sivuvaikutuksissa.

Vaikutukset myös koirilla perustuvat endokannabinoidijärjestelmään. Tätä kautta CBD voi auttaa syöpähoidosta kärsivän koiran (ja muiden eläinten) oksentelussa, pahoinvoinnissa ja muissa ruoansulatukseen liittyvissä ongelmissa. CBD voi tarjota apua myös muihin kipuihin ja normalisoi syöpähoidon vähentämää ruokahalua.

Kuinka CBD-hoito voi auttaa syöpäsairasta lemmikkiäni?

CBD:n kyvystä taistella syöpäsoluja tehdään aktiivisesti tutkimuksia. Joitakin lupaavia tuloksia CBD:n hyödyistä on jo havaittu eläinkokeissa. CBD ja muutkin hampun ainesosaset ovat näyttäneet voivan auttaa syövän hoidossa ja varsinkin sen aiheuttamien oireiden hoidossa.

CBD:n on havaittu voivan hidastaa syöpäsolujen kasvua ja heikentää syntyneitä syöpäsoluja. CBD:n on myös havaittu voivan auttaa moniin erilaisiin syöpätyyppeihin, joita ilmentyy eri puolella ihmisten ja lemmikkien kehoa. Usein esiintyviä syöpätyyppejä ovat muun muassa leukemia ja lymfooma. Leukemia ja lymfooma ovat erityyppisiä syöpiä, jotka vaikuttavat verisoluihin ja immuunijärjestelmään sekä ihmisillä että lemmikeillä.

Leukemia on verisoluja tuottavien luuytimen solujen syöpä. Leukemiassa luuydin tuottaa liikaa epänormaaleja valkosoluja, jotka eivät toimi niin kuin niiden kuuluisi. Leukemian oireita lemmikeillä voivat olla laihtuminen, kalpeus, hengitysvaikeudet sekä tulehdukset. Lymfooma on puolestaan syöpä, joka vaikuttaa lymfosyytteihin, jotka ovat osa immuunijärjestelmää. Lymfooma voi tulla esimerkiksi imusolmukkeisiin, maksaan ja pernaan. Lymfooman tyypillisiä oireita lemmikeillä ovat ruokahaluttomuus (ja laihtuminen), letargia, hengitysvaikeudet sekä suurentuneet imusolmukkeet.

Mitä tutkimus sanoo CBD:n käytöstä syövän hoidossa?

CBD:n käytöstä syövän ja sen oireiden hoidossa tulee keskustella oman lääkärin kanssa. CBD voi vaikuttaa eri tavoin yhdessä syöpälääkkeiden kanssa ja sen käytöstä voi tulla myös sivuoireita. CBD:tä ei tule nykytietojen ja tutkimusten perusteella käyttää syöpähoitojen kuten leikkauksen, sädehoidon tai kemoterapian korvikkeena.

Kannabinoideissa sekä endokannabinoidikuljettajissa on tutkimuksissa havaittu olevan antituumorisia vaikutuksia. Datan perusteella kannabinoidien vaikutukset voisivat olla pro-apoptoottisia. Kyseessä on monisoluisissa organismeissa tapahtuva solujen tuhoutumisprosessi. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kannabinoidit voivat edistää syöpäsolujen kuolemaa. Kannabinoidit voivat myös estää syöpäsolujen levittymistä ja kasvua.

Muut blogiartikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

GermanSwedishDanishEstoniaLatviaLithuania